Suomen tunnetuimmat koripalloilijat

Vaikka Suomi tunnetaan enemmän jääkiekon, ringetten ja salibandyn maana, pelataan maassamme myös monia muita urheilulajeja. Yksi sekä suomalaisten urheilijoiden, että katsojien keskuudessa suosittu urheilulaji on koripallo. Korista on pelattu Suomessa jo 1900-luvun alkupuolelta asti Helsingin alueella ja 1940-luvulla koko maanlaajuisesti. Tässä artikkelissa esittelemme muutamia Suomen tunnetuimmista koripalloilijoista.

Hanno Möttölä (pelannut 1994-2014)

Hanno Aleksanteri Möttölä on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäin suomalainen koripalloilija. Möttölä on myös ensimmäinen suomalainen, joka on pelannut NBA:ssa (National Basketball Association, amerikkalainen koripallosarja). Hän aloitti peliuransa aikoinaan Käpylän Panttereissa, josta hän siirtyi ensin Pakilan NMKY-joukkueeseen ja sitten Helsingin NMKY:n riveihin. Varsinainen ura alkoi, kun hän aloitti pelaamisen opiskeluvuosinaan Utahissa, Utahin yliopiston koripallojoukkueessa Utah Utesissa. Hän pelasi joukkueessa neljä vuotta, vuosina 1996-2000.

 

Tämän jälkeen hän siirtyi muutamaksi vuodeksi pelaamaan Atlanta Hawksiin. Vuonna 2002 Möttölä suuntasi takaisin Eurooppaan ja pelasi lukuisissa eri joukkueissa: Tau Cerámicassa vuosina 2002-2003, Fortitudo Bolognassa vuosina 2003-2004 ja Scavolini Pesarossa vuosina 2004-2005, Moskovan Dynamossa vuosina 2005-2006, Zalgirls Kaunasissa vuosina 2006-2007, Aris Thessalonkissa vuosina 2007-2008. Lopulta mies palasi Suomeen vuonna 2008 ja aloitti pelaamisen Torpan Pojissa vuonna 2009.

Suomen maajoukkueessa vuoteen 2014 asti pelannut Möttölä on voittanut urallaan muun muassa ULEB Cupin ja Liettuan mestaruuden sekä monia Suomen mestaruuksia. Mies on näiden lisäksi napannut kahdeksan kertaa Vuoden Koripalloilija -palkinnon Suomessa ja hän on valittu kaksi kertaa arvokkaimmaksi pelaajaksi Euroliiga-kierroksella.

Vuoden 2014 MM-kilpailujen jälkeen Möttölä ilmoitti lopettavan uransa 39-vuotiaana.

Kari Liimo (pelannut 1961-1975, valmentajana 1975-1983)

Kari Liimo on entinen tunnettu koripalloilija ja koripallovalmentaja. Hän voitti Suomen mestaruuden viisi kertaa vuosina 1961-1965 pelatessaan Helsingin Kisa-Tovereissa, jonka jälkeen hänet kutsuttiin Yhdysvaltojen Brigham Young -yliopistoon opiskelemaan. Neljä vuotta opiskeltuaan ja pelattuaan koulussa hän ei kuitenkaan halunnut jäädä Yhdysvaltoihin ammattipelaajaksi, vaan palasi Suomeen.

Liimo pelasi SM-sarjassa yhteensä 239 ottelua, joissa hän teki yhteensä 4637 pistettä. Hän voitti urallaan vielä yhden Suomen mestaruuden vuonna 1974 ollessaan Playboysin pelaajavalmentaja. Mies oli SM-sarjan parhaita korintekijöitä vuosina -65, -70 ja -71.

Liimo aloitti uransa nuorena ja nousi maajoukkueeseen jo 17-vuotiaana. Hänet nähtiin Suomen maajoukkueessa niin vuoden 1964 Geneven ottelussa kuin Tokion olympialaisissakin. Mies on valittu kuusi kertaa Suomen parhaaksi koripalloilijaksi. Hän lopetti uransa vuonna 1975 ja aloitti valmennusuransa, jonka aikana Liimo on voittanut kolme mestaruutta.

Kalevi Sarkalahti (pelannut 1966-1983)

Kalevi Sarkalahti, lempinimeltään Monni, tunnetaan yhtenä Suomen kaikkien aikojen parhaista koripalloilijoista. Hän on Suomen lisäksi pelannut NBA:ssa, Phoenix Suns -joukkueessa. Hän oli toinen suomalainen heti Kari Liimon jälkeen kyseisessä sarjassa. Hän opiskeli sekä pelasi Brigham Youngin yliopistossa Yhdysvalloissa, muttei koskaan lähtenyt pelaamaan paikalliseen ammattisarjaan.

SM-sarjassa Sarkalahti pelasi 14 kautta ja teki yhteensä 5944 pistettä. Mies on voittanut viisi Suomen mestaruutta ja viisi cup-mestaruutta. Koripallouransa jälkeen Sarkalahti työskenteli mainostoimistoissa, kunnes lopulta jäi eläkkeelle vuonna 2012.

Petteri Koponen (pelannut 1996-)

Uudempaa koripallosukupolvea edustaa muun muassa Petteri Koponen. Helsinkiläinen Koponen pelaa nykyisin Fc Barcelona -seurassa, mutta on pelannut muun muassa myös NBA:ssa Dallas Mavericksilla, joka yhä omistaa suomalaisurheilijan pelioikeudet. Pelaamisen hän aloitti jo nuorena, sillä hänen äitinsä vei häntä harjoituksiin, vaikka poika ei aluksi edes halunnut pelata. Lapsena hän haaveili jalkapalloilijan urasta, mutta toisin kävi. Koponen pelasi Malmin Super-Koriksen joukkueessa B-junioreihin asti.

Ollessaan 16-vuotias Koponen pääsi pelaamaan Hongan edustusjoukkueeseen ja hän suostui, vaikka moni piti poikaa liian nuorena ja pienikokoisena. Alku olikin kuoppaista, mutta muutaman vuoden harjoittelun jälkeen peli alkoi sujua odotetulla tavalla. Kesällä 2006 Henrik Dettmann valitsi hänet Suomen maajoukkueeseen. Kausi sujui hyvin ja otteluita seurannut vanha NBA-pelaaja Jerry West valitsi Koposen Nike Hoop Summittiin, jossa maailman lupaavimmat nuoret pelasivat Yhdysvaltojen alle 19-vuotiaiden joukkuetta vastaan. Peli ei kuitenkaan sujunut kovin hyvin ja Koponen palasi reissulta vain 7 pisteen ja 6 syötön kanssa takaisin Korisliigan riveihin. Tämän jälkeen Honka voitti loppuottelusarjan ja koko Suomen mestaruuden.

Koponen on myös pelannut Italiassa Virtus Bolognassa vuosina 2008-2012 sekä venäläisessä HinkiBK:ssa ennen siirtymistään FC Barcelonan riveihin pelaamaan, jossa mies pelaa edelleen näinäkin päivinä. Koponen tunnetaan yleensä pelirakentajana, mutta pelaa toisinaan myös heittävää takamiestä.

Lauri Markkanen (pelannut 2012-)

Jo nuorella iällä erittäin lahjakkaana pidetty Lauri Markkanen on Suomen kuumin koripallolupaus. Hän pelaa tällä hetkellä Yhdysvalloissa, Chicago Bulls -joukkueessa. Hän opiskeli vuosina 2016-2017 Arizonan yliopistossa. Kilpailu tähdestä oli kova ja jopa 60-70 yliopistoa Yhdysvalloista osoitti kiinnostusta nuorta ja lahjakasta urheilijaa kohtaan.

Markkanen on kotoisin Vantaalta ja aloitti uransa Suomessa I-divisioonassa. Jo vuonna 2015 hänet palkittiin I-divisioona B:n parhaana pelaajana. Hänet kutsuttiin pelaamaan vuoden 2016 Nike Hoop Summittiin ja hän on edustanut myös Suomen miesten maajoukkuetta.